12.08.2014 ~ Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Heidi
Mustankirjava varsa asteli innostuneen näköisenä ympäri karsinaa. Sen päässä olevat päitset olivat hieman vinossa ja naru, joka oli kiinnitetty leuan alla olevaan lenkkiin, oli kiepaistu tamman kaulan ympäri.
"Soo, hölmö", rauhoittelin Iitua, kun se jatkoi kävelyään. Pysäytin liikkeen nykäisemällä vähän narusta ja laittamalla sen peruuttamaan vähän matkaa, jotta se seisoi turpa kohti käytävää.
"Hienosti", kehuin, kun kirjava seisoi hiljaa, käännellen sisäkorvaansa minun suuntaani. Jatkoin harjaamista varmoin ottein ja sain vihdoin Iitun hieman rentoutumaan.
Harjauksen jälkeen nostin kaviot ja puhdistin ne. Alice oli luvannut tulla vuolemaan ne hetken päästä. Iitu hieroi päätään hetken olkapäähäni, kunnes avasin karsinan oven ja talutin hilpeän varsan hoitopaikalle. Kiinnitin sen toiselta puolelta kiinni ja jäin itse seisomaan toiselle puolelle narun kanssa. Iitu oli ollut useasti jo kiinni molemmilta puolilta, mutta se oli vuoluissa käyttäytynyt välillä vähän sikamaisesti, jos se oli köytetty kiinni, niin olimme päätyneet pistämään sen toiselta puolelta vain kiinni.
"Moi", Alice tervehti hymyillen leveästi ja laski kengityspakin käsistään hoitopaikan eteen. Nainen tuli rapsuttamaan uteliasta varsaa otsasta ja antoi sille pienen leivänpalan. Iitu jäi mutustelemaan outoa makua ihmeissään ja Alice aloitti työnsä.
Kirjava nykäisi pari kertaa jalkaansa, mutta osasi luovuttaa aika nopeasti, kun ei saanut jalkaa alas. Nopeasti ja kivuttomasti vuotiaan varsan kaviot oli vuoltu ja se seisoi nätisti edelleen pesupaikalla.
"Toivottavasti se vähän vielä rauhoittuu tuosta kasvaessaan", Alice totesi ja rapsutteli sen mustaa tähteä hymyillen.
"Toivottavasti", vastasin virnistäen. Iitu heilautti päätään vähän ja kuopaisi etusellaan betonilattiaa.
"Vaikka tuskin olisi varmaan parempi vastaus", jatkoin ja irrotin varsan pesupaikalta. Talutin tamman takaisin karsinaansa ja otin siltä päitset pois.
07.03.2015 ~ Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Linnea
Oli ollut ehkä päivän surkein idea jättää Iitun liikutus tämän päivän viimeiseksi, sillä kaikilla hevosilla oli tänään joku kumma ärmätti päivä. Mikään hevonen ei ollut päästänyt minua tänään helpolla. Wrindin kanssa maastoillessa ori oli vetänyt ihan ihme hepuleita ja säikkynyt kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Crinna taas meinasi koko ajan mennä aivan liian kovaa ja sain jatkuvasti olla tekemässä pidätteitä, jotta se pysyi yhä pohkeen ja ohjan välissä, eikä liihoitellut aivan minne sattuu. Dendra puolestaan oli niin jäykkä, että tuntui kuin jäykkyys olisi tarttunut minuunkin. Sitten oli vielä Iitu... Heidin ja minun rakas lapsonen, jolla keskittyminen oli tänään täysin nollassa. Tosin, niin se taisi olla minullakin.
"Sä et keskity!" Mikke katsoi menoani maneesin katsomosta ja niin hän oli oikeastaan tehnyt jo koko päivän.
"Keskitympäs!" väitin miehelle vastaan, mutta toinen vain pyöritti naurahtaen päätään. Hypin Iitulla tänään matalia ristikoita ja tamma meinasi aina karata altani kun se yritti rynniä estettä kohti. Pidätteet eivät menneet läpi ja tunsin jo kuinka harmaita hiuksia ilmestyi päähäni kun yritin pitää ärtymykseni loitolla.
"Hemmetti Linnea!" Mikke lopulta huudahti ja hyppäsi katsomosta alas maneesin hiekalle.
"Sä ratsastat tänään pahemmin kuin opossumi jos se pistettäis hevosen selkään ja sekin olis loukkaus opossumia kohtaan."
Pysäytin tamman ja hymyilin miehen kommentille, vaikka yritin hetkellisesti esittää loukkaantunutta.
"Mä voin liikuttaa sen hevosen loppuun, opeta sä mua."
Avasin suuni jo sanoakseni jotain vastaan, mutta suljin sen sitten ja laskeuduin alas kirjavan selästä. Ei ollut hevosen vika, että mulla oli surkea päivä, joten ehkä miehen ehdotus olisi oikeasti hyvä.
Mikke ratsasti hevosta muutaman kierroksen, jotta sai tuntumaa tammaan ja yritti mennä sen jälkeen laukassa estettä kohti. Taas Iitu meinasi toteuttaa omia ideoitaan ja se suorastaan loikki kohti sinivalkoista ristikkoa miehen estelyistä huolimatta. Silloin aloin oikeasti taas käyttää niitä aivojani, koska teki melkein pahaa katsoa kuinka nuori hevonen kaahotteli esteelle noin.
"Käännä se voltille!" huusin ja Mikke teki välittömästi työtä käskettyä ja käänsi hevosen voltille, pois estelinjalta.
"Ohjaa se uudestaan esteelle vasta kun se rentoutuu ja jos se ennen estettä alkaa taas ählämöidä, niin käännä se uudestaan voltille."
Iitu jännittyi selvästi aina kun este ilmestyi sen näköpiiriin, mutta kun Mikke oli pyynnöstäni tehnyt voltteja hyvin usein, niin sitten kun saimme tamman esteelle ilman kiihdytyksiä, niin koko hypystä tuli hyvin rento ja siisti.
"Hienoa! Taputa sitä!" hymyilin miehelle ja hevoselle. "Tule se uudestaan vielä pari kertaa samalla taktiikalla."
Muutaman hypyn jälkeen voltitkin muuttuivat turhiksi ja Iitu kulki ihanan rennon näköisesti eteenpäin. Juuri toivotusti. Annoin Miken ratsastaa vielä loppuverryttelyt ja lähdin itse avittamaan Heidiä iltatallin teossa.
19.10.2017 ~ Kouluvalmennus, kirjoittanut omistaja
Olin huomannut Iitun olevan viime aikoina hieman jäykän oloinen, joten päätin lähteä kentälle tekemään sen kanssa hieman jumppaavaa työskentelyä. Ohjasin tamman oikeaan kierrokseen ja annoin sen kävellä muutaman kierroksen ajan pitkillä ohjilla, jonka jälkeen aloin vähitellen keräilemään ohjia oikeaan mittaan. Lähdin pehmeillä avuilla kokoamaan Iitua pakettiin ja hevonen hakeutui muotoon todella kuuliaisesti, mutta kokoamisasteessa oli vielä hieman parantamisen varaa jäykkyydestä johtuen.
Pyysin tammalta sulkutaivutusta molemmilla pitkillä sivuilla. Alkuun taivutukset olivat suoraan sanottuna hirveän näköisiä, mutta vähitellen niiden laatu alkoi kumminkin parantua. Työstin Iitun taivutukset käynnissä siihen kuntoon, että ne miellyttivät itseäni, jonka jälkeen siirsin hevosen raviin. Jatkoin sulkutaivutustyöskentelyä tässäkin askellajissa pitkillä sivuilla. Jouduin tekemään tamman selässä enemmän töitä, kuin tavallisesti saadakseni edes keskinkertaisia taivutuksia aikaan. Olin alun perin ajatellut tehdä taivutuksia laukassakin, mutta totesin niiden jäävän kyllä seuraavaan kertaan ja päätin keskittyä työstämään Iitun hyväksi ravissa. Muutaman kierroksen jälkeen sulkujen laatu oli sen mukaista, että pystyin siirtämään hevosen palkaksi käyntiin ja antamaan sille pitkät ohjat.
Hetken huilaamisen jälkeen kokosin tamman takaisin pakettiin ja siirryin työstämän sulkutaivutuksia vasempaan kierrokseen. Ilokseni hevonen oli tähän suuntaan parempi, joten en mennyt kuin kierroksen käynnissä väistöjä, kun lähdin jo tekemään tehtävää ravissa. Pienellä kannustamisella sain Iitusta ravissakin ulos ihan hyvän näköiset väistöt, joten kehuin tammaa ja taputin sitä kaulalle. Kävelin kentällä vielä loppukäynnit, jonka jälkeen vein hevosen talliin.
30.10.2017 ~ Tarinakilpailuosallistuminen, kirjoittanut omistaja
Welcome to my life. Millaista on kilpailijan arki, mikä on sinusta parasta ja mistä et oikein tykkää tai mitä muuttaisit kilpailijan elämässä? Voit kertoa tarinan joko itsesi tai hevosesi kannalta tärkeistä asioista tai piirtää kuvan hyvistä ja huonoista puolista tai muistoista kisavuosien varrelta.
to: Jannica
from: Mirkku
subject: Welcome to my life
------------------------------------------------
Hei Jannica,
Hevosurheilun on ihan hauskaa, mutta välimatkat tuppaavat venymään tolkuttoman pitkiksi. Milloin mennään Amerikan mantereella ja hetken päästä lennätetään hevosta taas Euroopan puolelle. Pienessä kotoisassa Suomessa ei olla vuodesta kuin murto-osa. Vuosi on mennyt hyvin, jos pääsee edes jouluaatoksi rentoutumaan rakkaiden ihmisten seuraan kilpailu- ja valmennushässäkästä. Mutta kertakaikkisen kamalaa tästä jatkuvasta matkustamisesta tekee erityisruokavalioni. Koita nyt tienpäältä aina löytää itsellesi kasvisruokaa. Ongelma olisi paljon pienempi, jos söisin edes kananmunia ja joisin maitoa.
Luojalle kiitos, että hevoseni osaa sentään ottaa maiseman vaihtamisen lunkisti. Traileriin lastaukset ja lentokoneeseen nousemisetkin onnistuvat Iitulta ilman ylimääräistä draamaa. Ruokaakin tammalle löytyy helpommin kuin ratsastajalle, mitä nyt huonoimpina päivinä joutunut tyytyä pelkkään veteen ja heinään. Jos jotain voisin tästä kisaelämästä muuttaa, niin se olisi ehdottomasti muonitus. Kyllä nyt kilpatason urheilijoille pitäisi parempaa ruokaa tarjota.
Ps. Arvostan suunnattomasti sitä, että pääsemme Iitun kanssa osallistumaan Suomessa järjestämiisi kenttäkisoihin. #SuomiNousuun #Suomi100
Nähdään kisoissa,
Mirkku
------------------------------------------------
08.11.2017 ~ Historiateksti, kirjoittanut omistaja
Kylminä pakkasiltoina on mukava käpertyä lämpimän viltin alle ja siemailla kupista höyryävän kuumaa kaakaota. Aloin siinä hetkessä jostain kumman syystä muistelemaan, miten Iitu tuli meille…
Illinois Black Pearl muutti talliini, kun sen edellisillä omistajilla Heidillä ja Linnealla ei enää aika riittänyt nuoren hevosen eteenpäin viemiseen. Myynti-ilmoituksessa korostettiin tamman olevan ”herkästi kiihtyvä ferrari, jota ei ihan kuka tahansa osaa ajaa” ja myöhemmin sain itsekin huomata kyseisen virkkeen iskevän tamman luonteen ytimeen.
Vaikka tamma onkin herkkä ja omaa vahvan tahdon, niin siitä näki heti päälle päin, että perusasiat oli opetettu kunnolla. Nuori oli siedätetty erilaisiin materiaaleihin ja objekteihin, kuten muovipusseihin ja aukeaviin sateenvarjoihin. Iitu oli opetettu ajolle ja siitä oli kovaa kyytiä kehittymässä upea ratsuhevonenkin. Kouluratsastuskilpailuissa sen kanssa oltiin jo käyty pyörähtämässä hyvällä menestyksellä ja muutamia estestarttejakin oli tehty.
24.11.2017 ~ Estevalmennus, kirjoittanut Ida
Iitu saikin melkein hengitykseni salpautumaan aivan ihanalla värityksellään. Pisteenä i:n päälle Iitun tapauksessa oli vielä tammamaisen terävän katseen luovat vaaleat silmät. Aivan ihanan näköinen tamma! Mirkku aloitteli Iitun kanssa lämmittelyn siirtymisillä ja volteilla, joilla saikin haettua tamman hyvin tuntumalle. Iitu liihotteli kevyen näköisesti ympäri maneesia ja tuntui, ettei sen tarvinnut kuin ottaa neljä ravi askelta ja se oli jo lyhyen sivun lopussa. Ilmeisesti tamma sai menoonsa pientä lisäpotkua pystyttäessäni samalla maneesiin muutamia esteitä.
Valmennusta aloittelimme tulemalla puomi-pysty-puomi innaria laukassa. Iitu osasi hommansa hienosti, eikä Mirkun tarvinnut, kuin pidätellä tammaa ennen tehtävää, jottei vauhti yltyisi ihan mahdottomaksi. Tehtävän välissä parivaljakolla tosin oli hankaluuksia. Iitu alkoi kuumua katsellessaan muiden ratsukkojen menoa, joten kehotin Mirkkua pyytämään tammalta jotain liikkeitä, joihin se voisi keskittyä sillä välin, kun sen vuoro ei ollut, esimerkiksi avoa. Tämä taisikin tehota ja avojen jälkeen laukkakin nousi ketterämmin.
Varsinaisena tehtävänä hyppäsimme pysty-pysty-okseri sarjaa askeleen välillä. Jälkimmäinen väli oli aavistuksen ensimmäistä pidempi, mutta Iitun porskuttaessa sarjalle oli ensimmäinen väli enemmänkin liian lyhyt ja jälkimmäinen sopiva. Alussa puomit kolisivat muutamaan otteeseen. Seuraavalla lähestymisellä Mirkku käänsi ennen hyppyä Iitun voltille, jotta laukka hieman rauhoittuisi ja käänsi hevosen sitten lyhyellä tiellä esteelle, jolloin Iitu ei ehtinyt kiihdyttää esteelle. Tämä toimi paremmin ja sarjan väli ei tuntunut enää niin lyhyeltä. Esteitä nostaessa pidensin hieman väliä, sillä luonnollisesti esteiden noustessa myös laskeutumis ja ponnistus matka pitenee, eikä Iitu olisi millään mahtunut näihin väleihin. Lopuksi voltin sarjan alusta sai jättää pois ja ratsukko pääsi esteistä yli maltillisesti ilman volttiakin.
Iitulla oli koko valmennuksen ajan kova vauhti päällä, jolloin tehtäviin ei ihan keskitytty kunnolla. Myös Mirkulla oli kova työ ratsastaa tammaa. Iitussa onkin pieni haaste saada se kuuntelemaan apuja ja rauhottumaan, muuten radalla puomit tulevat kolisemaan.
18.09.2018 ~ Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
Oli sateinen syyskuun aamu, kun raahauduin silmät vielä ristissä tekemään aamutallia. Tullessani talliin sisälle kuulin pienen hirnahduksen. Säpsähdin hetkeksi, koska en ole aikaisemmin kuullut tuollaista hirnahdusta tallissani. Sitten mieleeni juolahti, voisikohan se olla…? Harpoin kiireen vilkkaan pitkin askelin Iitun karsinalle ja siellähän se oli, pieni kirjava varsa emänsä vieressä. Katsoin pienokaista hieman yllättyneenä, sillä eihän emän olisi lasketun ajan mukaan pitänyt vielä varsoa. Seistyäni hetken aikaa karsinan ovella, sain asian sulateltua ja tajusin, että varsa oli tosiaan syntynyt etuajassa, enkä nähnyt vain harhoja.
Avasin hitaasti karsinan oven ja rupattelin pehmeällä äänellä Iitulle, joka katsoi minua hyvin epäilevästi, kuin olisin tulossa varastamaan hänen pikkuisensa. Tovin emälle rupateltuani, se alkoi hyväksymään läsnäoloni varsan lähettyvillä ja pääsin näkemään pikkukirjavaa tarkemmin. Varsa oli hieman hontelon oloinen, mutta päällisin puolin katsottuna kaikki muu näytti olevan ihan hyvin. En halunnut jäädä häiritsemään emän ja pienokaisen rauhaa, joten nakkasin heinäsäkin sisällön Iitulle ja lähdin jakelemaan muillekin hevosille aamuheiniä.